Kohtaaminen vaaleaverikön kanssa Perussa!

Käytkö useinkin täällä, kysyi Olli perulaiselta vaaleaveriköltä maanantaina 29.11.2010 klo 14.30.

Perulaisia käsitöitä

Perinnepukuja Cuzcon kaduilla

Tähän kuvakudokseen ihastuimme...

Lähikuva kauniista tekstiilipinnasta

Käsityömarkkinoiden tarjontaa

Perusmalli perulaispiposta

Käsitöitä tarjolla myyntiin 4335m:n korkeudessa

Valinnanvaikeutta pipomalleissa: alpakkaa vai laamanvillaa?

Neulovia naisia kaikkialla...

Upeita värejä liinoissa ja ponchoissa

Solmeiltuja rannenauhoja Cuzcossa

Mitsubishillä Machu Picchulle?

Pitkään yritettiin etsiä Mitsubishi-merkkistä collectivoa, joka veisi meidät 12 km matkan Aquas Calientesista Machu Picchulle. Kuljetukset oli kuitenkin järjestetty saksalaisvalmisteilla pikkubusseilla. Onneksi eivät espanjalaiset löytäneet Machu Picchun upeaa kivikaupunkia valloittaessaan Perun (löytäessään olisivat tuhonneet sen!), sillä suurelta osin alueen alkuperäisyys tekee siitä yhden maailman seitsemästä ihmeestä.

20 000 inkaa rakensi Machu Picchua n. 70 vuoden ajan 1400-luvun puolivälissä yläluokan asuntoalueeksi ja pyhäksi paikaksi. Mutta mitä sitten tapahtui, sitä ei tiedetä: inkat hävisivät alueelta jonnekin nälänhädän, kulkutautien tai jonkun muun syyn johdosta. Alue löydettiin uudelleen v.1911, kun Yalen yliopiston profesori Hiram Bingham etsi alueelta erästä toista Inka-kohdetta. Bingham vei alueelta paljon esineistööä kotimaahansa, jossa nyt sijaitsee Machu Picchu- museo! Perulaiset ovat ymmärrettävästi vaatineet esineiden palauttamista alueen löytymisen satavuotisjuhlan kynnyksellä.

Saavuimme alueelle sunnuntaiaamuna 28.11.2010 heti auringon noustessa klo 6.30 jälkeen. Sää oli poikkeuksellisen kirkas (Cuzcon alueella on nyt sadekausi), oppaan mukaan viikon paras päivä. Aamuauringossa pystyi näkemään lännen suunnalla myös lumipeitteisiä vuorenhuippuja (jotka myöhemmin peittyivät pilviverhoon), eikä turisteja ollut vielä ruuhkaksi asti. Päivittäin alueella vierailee runsaat 2000 matkailijaa, joista 400 päästetään kiipeämään alueen takana postikorteissa näkyvälle Wayna Picchu- vuorelle. Me olimme noiden 400 joukossa edustamassa erittäin pientä yli 50-vuotiaitten kiipeilijäjoukkoa.

Machu Picchun alue oli paljon laajempi kuin mitä kirjoista ja postikorteista olimme kuvitelleet. Korkeuserot ovat suuria, ja alue jakaantuu ”yläkaupunkiin ja alakaupunkiin”. Uskomattomalta tuntui vierailla mm. 650v. vanhassa kivestä rakennetussa talossa, josta puuttui vain katto, kalusteet ja asukkaat. Myös alueen temppelit, uhripaikat yms. ovat säilyneet hyvin. Saimme mielenkiintoista tietoa myös inkojen elämästä ja kulteista. Esimerkiksi inkojen kolme pyhää eläintä ovat kondorikotka, puuma ja käärme.

Inkojen ihmeitä

 Muinaisen Inka-kulttuurin sydämessä Cuzcossa ja sen lähialueilla on lukuisa joukko erilaisia arkeologisia muistomerkkejä inkojen elämäntavoista ja kulttuurin suuruuden ajasta. Vaikka espanjalaiset tuhosivat inkakulttuurin ja yittivät kieltää paikallisten tapojen käytön, säilyi paikallinen kulttuuri mm. käsitöissä ja kuvatateissa. Esimerkiksi Cuzcon katedraalissa on maalaus, jossa viimeisellä ehtoollisella nautitaan paistettua marsua!

 Maastossa on satojen metrien korkeuserot ja pikkubusseilla liikuttaessa on jännittävää: serpentiiniteillä ei ole juurikaan suojakaiteita.

Inkojen terassorimia rinteitä on käytetty viime vuosiin saakka mm. perunan ja maissin viljelyyn - ilman koneita, tottakai! Näitä kuvassa näkyviä rinteitä ei enää viljellä, koska aluetta kunnostetaan. Ylipäänsä inkojen pyhiä alueita ja asuinpaikkoja on runsaasti kunnostettu ja työt jatkuvat kaiken aikaa.

Ollaan tänään yötä pienessä 2000 asukkaan kylässä, Ollantaytambossa, jossa inkojen aloittama temppelin ja linnoituksen rakennustyö jäi kesken espanjalaisten valloittettua alueen. Rakennelmaan kuljetettiin valtavia kivipaaseja läheiseltä vuorelta ja nostettiin ne vuoren päälle (korkeusero 190m), jossa ne liitettiin taitavasti toisiinsa.

Ollantaytambon "rännikaduilla" (inka-streets) näkyy upea perinteinen kivirakentamistaito.

Inkaperinteitä tämän päivän Ollantaytambossa

Cuzcossa 3300 m merenpinnan yläpuolella

Tänään iltapäivällä saavuttiin tänne Cuzcoon. 20 tunnin bussimatka meni yllättävän hyvin, vaikka hieman ahdasta olikin. Nyt kyllä vähän väsyttää, kun on käyty illallisella ja istahdettu tänne hotellihuoneeseen. Tämä on upea Unescon maailmanperintökohde, jossa on asukkaita hieman enemmän kuin Tampereella, mutta jossa ei ole tapahtunut juuri muutoksia kaupunkikuvassa muutamaan sataan vuoteen! Kapeita, kivipäällysteisiä katuja, upeita rakennuksia ja värikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Hieman häiritsee, kun niin moni tarjoaa liian innokkaasti jotain ostettavaa, jatkuvasti joutuu sanomaan: "No, gracias". Mutta monella täkäläisellä on toimeentulon hankkiminen todella tiukkaa, siksi kaduilla myydään vaikka mitä: karkkeja, leipiä, käsitöitä, jopa pumpulipuikkoja, joita myymällä eräs vanhempi rouva hankkii elantonsa!

Käsityöt on upeita, ja niitä on paljon erilaisia. Ostin tänään pieniä käsinkirjottuja hiuspantoja ja kukkaroita. Villapaitoja ja ponchoja on mitä erilaisimpia, on ohuita alpakkaisia koneella neulottuja paitoja sekä käsin tehtyjä upeita kirjoneuleita. Tänään käytiin katsomassa, miten vanhat rouvat kutoivat vyölle sidotuilla kangaspuilla.  Huomenna on ilmeisesti pakko ostaa eräs kuvakudos, jota käytiin ihailemassa eräässä artesaaniliikkeessä.

Perulainen INCA KOLA on hyvää, myös light-versiona :)

Limassa

Vielä tänään ollaan Limassa, mutta lähdetään illalla bussilla kohti Cuzcoa ja Machu Picchua. Bussimatka kestää n.20 tuntia, vaikka kartalla matka näyttää tosi lyhyeltä - melkein kuin Jyväskylästä Helsinkiin. Andeilla voi olla muutama mutka matkassa...

Tämä kuva on vielä Huanchacosta, on siinä ravintolalla nimi, herrajestas sentään!

Busseja ja ruokailuja Perussa

Trujillon ja rantakaupunkimme Huanchachon välillä matkustetaan ahtaasti 9 hengen pikkubusseilla, joissa on normaalisti n.18 matkustajaa + kuski + rahastaja, joka houkuttelee kovaäänisesti uusia matkustajia n.0,35€ maksavaan kyytiin.








Vähän isommassa bussissa voi olla alkumatkasta jopa väljemmin tilaa...

Jalkatilat oli sovitettu 130cm:n pituisille matkustajille, pää oli Pekalla katossa...










Pitkät matkat hoidetaan loisteliailla yöbusseilla, joissa tilaa on kahdessa kerroksessa enemmän kuin lentokoneen matkustamoissa. Mukavat penkit saa lähes vaaka-asentoon, peitot ja tyynyt vakiovarusteena. Pisimmillä matkoilla myös ateriat sisältyvät hintaan.

Katumyyjiltä saa monenlaista herkkua, mm. tuoreita hedelmiä, tästä ostimme valmiiksi kuoritut ja siivutetut mehukkaat mangot

Kulinaristien herkkupaikka Limassa on Astrid & Gastón -ravintola, joka tarjoilee perulaisia ruokia espanjalaisen ja ranskalaisen keittiön tyylisesti. http://www.astridygaston.com/web/intro.php

Aluruoka: rapumousse

Alkupalat: 5 erilaista leipää ja 3 erilaista suupalaa

Pääruoka: paistettu marsu (Ecuadorissa ja Perussa yleinen herkku)

Jälkiruoka: omena-kanelilasagne, cremacanelloni, jäätelö, suklaakastike

Peruuttamattomasti Perussa

 Ecuadorista siirryttiin rajan yli 11 tunnin bussimatkalla. Ja tottakai bussiin saapui vanha tuttavuus, Daniel från Göteborg. Jyrkkiä vuorenrinteitä ajellessa ei voinut välttyä ajattelemasta äskeistä bussiturmaa, jossa täällä kuoli 38 ihmistä. Alempana kiinnittivät huomiota laajat banaaniviljelmät, mutta Perun puolella maisema muuttui: Perun rannikko on ainakin tähän aikaan vuodesta kuivaa autiomaata, jota piristivät ainoastaan Ladojen ja mototaksien (joita myös TUKTUKeiksi kutsutaan) ilmeinen kokoontumisajo eräällä teollisuusalueella.







5 tuntia odottelimme Piurassa yöbussin lähtöä Trujilloon, jonne saavuimme aamulla klo 5. Yöbussi oli mielenkiintoinen kokemus, sillä niitä ryöstetään täällä, joten turvatarkatukset ovat melko tarkat: ennen bussiin saapumista oli tarkastettu nimet passeista, sitten annettiin sormenjäljet ja paikalliset joutuivat myös ruumiintarkastukseen. Kaikki bussissa istuvat kuvattiin vielä videokameralla mahdollista tunnistamista varten. Aamulla klo 6 otimme bussiasemalta taksin läheiseen kalastajakylään Huanchacoon, josta nykyisin on kehittynyt enemmänkin rantalomakohde. Taksi ei ollut Toyota Mark II, vaan vielä vanhempi Corolla, jonka pakoputki oli tyypilliseen tapaan hajonnut muutama kuukausi sitten.

Hetken rymistelyn jälkeen hostellin poika tuli avaamaan oven, ja niinpä olimme viettämässä 33v tapaamisjuhlaamme tässä upeassa paikassa. Otimme huoneen 2 yöksi, maksoi yhteensä 20€! Juhlalounaan söimme kasvisravintolassa, jonka omistaja osoittautui nuoreksi itävaltalaisnaiseksi, joka oli ihastunut Etelä-Amerikkaan. Vietettyään useita vuosia Guatemalassa, Boliviassa, Brasiliassa ym., hän viimein oli rakastunut perulaiseen artesaaniin, jonka kanssa hän nyt asuu täällä.

Tulimme juuri juhlaillalliselta kalaravintolasta. Upeasti hiiligrillatut kala-annokset chileläisen viinin kera maksoivat yhteensä alle 20€.

33-vuotistapaamisjuhla-ateria!

Huanchaco, surffarien paratiisi!

Viimeista iltaa Ecuadorissa



Cuenca - 400 000:n asukkaan Unescon maailmanperintokohde - on ihastutanut siisteydellaan, tyylikkailla vanhoilla taloillaan ja ihmisten ystavallisella asenteella. matkalla bussiasemalta hostelliin taksikuski teki sinunkaupat ja esitteli rakasta kaupunkiaan innokkaasti ja muisti tehda myos ristinmerkin kirkon ohi ajaessaan. Hostellin omistaja Esmeralda otti meidat vastaan avosylin ja kutsui meidat aamiaiselle kotiinsa.

Tanaan menimme kaymaan panamahattutehtaassa, josta lahti hattulahetys postitse Jyvaskylaan. Sombrero, jonka tekemiseen kuluu n.8tuntia, maksoi n.12€. Kavimme myos artesaanimuseossa ja kauppahallissa ostamassa hedelmia huomista pitkaa bussimatkaa varten. Vietiin ostokset hostelliin, ja avattiin siina muutaman minuutin ajan oikuttelevaa ulko-ovea. Vilkaisu olkapaan ylitse kadulle - ja siina han taas oli: Daniel! Mika lienee todennakoisyys, etta 400 000 asukkaan kaupungissa ihmiset voi tallatavoin kohdata toisensa. Kutsuttiin Esmeralda paikalle, ja niin hostelli sai toiset pohjoismaiset majoittujat.





Baños ja Riobamba

Quitosta mentiin 3 tuntia bussilla Bañosiin, jossa oltiin yksi yo. Meno Bañosiin ratkesi vasta linja-autoasemalla, jossa tapasimme parin viikon takaa tutun belgialaiskaverin. Kaveri oli ollut vaeltamassa Bañosissa ja suositteli kovasti paikkaa. Sunnuntaiaamuna sitten mekin vaelsimme Bañosia reunustavia vuorenrinteita ihaillen laaksoon avautuvia maisemia ja vaistellen maastopyorailijoita, jotka tulivat vauhdilla alas kivikkoisia rinnepolkuja!

Maailman pienuudesta kertoo myos kahvilatapaaminen Bañosissa: ruotsalainen Daniel, joka reissasi samalla laivalla kanssamme Galapagoksella, tuli kahvilaan toisen ruotsalaiskaverinsa kanssa. Samaan perheeseen kuulumme taalla kaikki matkalaiset, me vain naytamme olevan parikymmenta vuotta muita vanhempia.

Bañosista matkasimme pari tuntia bussilla Riobambaan. Hyppasimme viime hetken matkalaisina bussiin, eika meilla ollut paikkalippuja. Minut istutettiin kuskin, rahastajan ja koira sylissaan matkustavan tyton kanssa tiiviisti bussin ohjaamo-osaan, Olli seisoi kaytavalla koko matkan. Viiden minuutin matkan jalkeen ohjaamo-osaan tuli viela nuori intiaanitytto vauva selassaan. Ahdasta oli, mutta intiaaninainen imetti siina lastaan, kuski ajoi, koira nuuhki lapsen paata ja mina seurasin taustalla. Huima kokemus. Chimborazo, eli Ecuadorin korkein tulivuori (yli 6000m) nakyi bussin ikkunasta.

Riobambassa, 200 000asukkaan tylsahkossa kaupungissa olemme kaksi yota. Kaupunki on kuuluisa "Nariz del Diablo"- nimisen rautatien lahtopaikkana, emme kuitenkaan matkusta tuolla 3 kertaa viikossa kulkevalla junalla, koska luotamme tallakin kertaa Lonely Planet- matkaoppaaseen.