Makumatkalla Laosissa

Luang Prabangissa tutustuimme tarkemmin laosilaiseen ruokakulttuuriin. Kaupungissa on lukuisia hyvätasoisia laosilaisen keittiön erikoisuuksiin keskittyneitä ravintoloita, joista osa järjestää herkkusuuturisteille tarkoitettuja kokkauskursseja. Me osallistuimme 13 henkilön ryhmässä Tamarind- ravintolan järjestämälle kurssille, jolla tutustuttiin raaka-aineisiin ja valmistettiin laosilaista ruokaa. Maukkain osa kurssia oli itsevalmistetun ruoan syöminen palmujen katveessa ulkoterassilla.  www.tamarindlaos.com

Ruoanvalmistus Laosissa perustuu grillaukseen ja höyrytykseen. Yksinkertaiset raaka-aineet, vähärasvaisuus sekä tuoreet vihannekset ja tuoksuvat yrtit ovat perusasioita. ”Sticky rice” on paikallinen peruna: lähes jokaisella aterialla tarjotaan tahmeaa riisiä, josta muodostetaan käsin palleroita. Perinteinen ruoka syödään yleensä käsin, jolloin riisipalleroita dipataan erityyppisiin kastikkeisiin. Ruoka ei näinollen ole kosteaa ja rasvaista – thairuoasta poiketen. Ruokahetken aluksi ravintoloissa on aina tarjolla pieni kostea pyyhe käsien puhdistamiseen. Pienessä vesikulhossa limellä maustettu vesi ei ole alkukeitto: se on tarkoitettu sormien huuhtomiseen.

Laosilla ei ole merenrantaa eikä maahan ole vuosisatojen kuluessa juuri saapunut ulkopuolisia vaikutteita. Vastaavasti laosilainen ruokakulttuuri on vasta viime aikoina levinnyt maailmalle. Ruoan luonne ja ruokailutavat ovat säilyneet omaperäisinä. 

Kasvissyöjän toiveannos: nuudeleita tofun, kananmunan ja siemenien kera runsain yrtein täydennettynä.

Luang Prabangin maistelulautanen: savunmakuista munakoisodippiä, Mekong-joen merilevää (Mekong seaweed), sesamsiemenillä ja soijalla maustettuja naudanlihasuikaleita, höyrytettyjä kasviksia sekä chilidippiä.

Brasseria L'Elephant -ravintolan tyylikkyyttä, tarjolla mm. banaaninlehdessä haudutettua kalaa. Lounaan hinta oli 6€.

Ensimmäiset torimyyjät saapuvat paikalle klo 4 aamulla. Ravintolat hankkivat päivittäiset raaka-aineet aikaisin aamulla, perheenäidit voivat asioida torilla kolmestikin päivässä. Maaseudulta saapuvat viljelijät myyvät tuotteitaan edullisemmin katutasossa, toripöydillä hinnat ovat hieman kalliimmat.

Valtava määrä tuoreita ja tuoksuvia yrttejä: minttua, kahdenlaista korianteria, tilliä, basilikaa, kevätsipulia ym.

Pieniä pyöreitä munakoisoja, chiliä ja tomaatteja käytetään mm. dippien valmistukseen.

Laosilaisen keittiön tärkeimpiä raaka-aineita on sitruunaruoho.

Laitettaisiinko tänään savustettua ja kuivattua oravaa? Täällä sitä käytetään antamaan makua keittoihin ja muhennoksiin.

Kuuden tunnin kokkauskurssilla valmistimme viisi ruokalajia.

Tahmea riisi - sticky rice – on laosilaisen keittiön ”peruna”. Ensin riisiä liotetaan yön yli vedessä, sitten se pestään käsin muutamaan kertaan ja lopuksi höyrytetään kypsäksi.

Tällainen hiilellä toimiva pienoisliesi on jokaisessa laosilaisessa kodissa. Tässä riisit kypsyvät vesihauteessa  perinteisissä bambukoreissa.

Tässä hiilillä paahdetaan tomaattia, salottisipulia ja paprikaa. Paahtamisen jälkeen kuori irtoaa helposti ja ruokaan saadaan mieto savun maku.

Huhmaretta käytetään runsaasti mm. yrttien, valkosipulin ja kasvisten hienontamiseen.

Suurikokoisesta banaaninlehdestä leikataan sopivia paloja ruoanvalmistukseen.

Yrteillä, limellä ja valkosipulilla maustettua kalaa banaaninlehtinyytissä. Nyytit sidotaa kokoon bambunauhalla ja höyrytetään kypsiksi bambukorissa vesihauteessa.

Sitruunaruohon keskiosa viilleettiin ohueksi ”koriksi”, joka täytettiin maustetulla broilerilla. Na Si Khai kypsennettiin kuumassa soijaöljyssä.

Ja kylläpä hyvälle maistui itse valmistettu Na Si Khai (täytetty sitruunaruoho) ja Mok Pa (banaaninlehdessä höyrytetty kala)!

Laosin kyliä ja maaseutua

Bussimatkalla Vientianesta Luang Prabangiin saimme ensivaikutelman päätien varren kylistä. Kapean ja mutkaisen vuoristotien varrella näimme lukuisia muutaman sadan asukkaan kyliä, joissa oli paljon lapsia. Talot oli rakennettu hyvin lähelle tietä, pääasiassa perinteisin menetelmin bambusta.

Monin paikoin vuorten rinteitä poltettiin maaperän parantamiseksi kuten aikoinaan Suomessa. Tuskin ovat kuulleet täällä metsien hävittämisen haittavaikutuksista.

Vesi on täälläkin yksi elämisen perustarpeista. Juomavesi kannetaan taloihin yhteisestä kyläkaivosta, kantajina yleensä naiset ja lapset.

Kyliin rakennetaan myös uudisrakennuksia entistä vahvemmista materiaaleista. ¾ laosilaisista käyttää elämiseen noin kaksi euroa päivässä. Pientä lisätienestiä tienvarren kylän asukkaille toivat turisteille rakennetut vessat (vessamaksu 0,20€).

Pienen bambusta rakennetun talon sisällä on kaikki tarpeellinen: eteinen, olohuone, keittosyvennys ja makuusoppi.

Suomalainen kylänraitti 1960- luvulta maitolaitureineen? Tuk-tuk paljastaa, että ollaankin Laosissa vuonna 2011.

Kylissä naiset kutovat yksinkertaisilla kangaspuilla silkkilangoista upeita kankaita.

Nuori tyttö pujottelee helmiä kankaan kudelankaan helmikuviota varten.

Buddhaa palvotaan tällä kertaa Mekong-joen varren luolassa.

”Whisky village”, jossa turisteilla maistatetaan paikallista väkijuomaa.

Kotieläintä ulkoiluttamassa.

”Pai, pai!” (go go!) käskivät ratsastajat norsuaan.

Sitten mentiin uimaan Mekong-jokeen, tilaa oli vain kahdelle kaistapäälle (Isabel ja Olli).

Kyllä lähtee!

Norsu syö päivässä ruokaa 200 kiloa ja juo vettä 150 litraa. Välillä tuli nälkä, eikä ratsu totellut ohjastajia.

Japaniin?

Alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus tavata vanha Jyväskylän kävijä, tokiolainen lääketieteen opiskelijaystävämme Hiro Osakassa. Matkalipussamme oli lento Osakaan 14.4., tarkoituksenamme viettää viisi päivää Kiotossa ja Osakassa Hiron kanssa. Japanin viimeaikaisten surullisten tapahtumien johdosta selvitimme mahdollisuuksia reitittää lennot uudelleen.

Tarkoituksemme oli lentää Japanin lennot Cathay Pacificilla. Cathay Pacific – Oneworld- allianssiin kuuluva hongkongilainen lentoyhtiö – tarjosi Japanin lennot varanneille lentojen uudelleenreitityksen tai peruutuksen ilman lisämaksua. Tarjoukseen tartuimme, ja Finnairin avulla saimme vaihdettua Osakan lennot suoraksi lennoksi Hong Kongista Taipeihin 16.4.2011. Hong Kongissa vietämme kaksi päivää aiottua pidempään, ja Taiwanin vierailumme sai kolme lisäpäivää. Kioton ja Osakaan tutustuminen ja kirsikankukkien näkeminen keväällä jää seuraavaan kertaan...

Vientianen käsitöitä

Ensimmäisenä aamuna Vientianessa lähdimme katsomaan ostosmahdollisuuksia kartalle merkitystä "Talat Sao"- marketista. Uuden kauppakeskuksen kupeessa oli vanha labyrinttimainen osa, joka oli varsinainen käsityötaivas. Emme olleet Perun ja Bolivian tekstiiliaarteiden jälkeen nähneet sellaista määrää upeita tekstiilejä samassa tilassa. Kymmenissä pikkuliikkeissä myytiin silkkiä, Silkkiä, SILKKIÄ: huiveja, kankaita, vaatteita, tyynynpäällisiä ym. Toisissa myymälöissä oli erilaisia käsinkirjottuja tekstiilejä: ristipistoja, varsipistoilla ommeltuja kuvatarinoita ihmisistä ja eläimistä; lisäksi intarsiatekniikkaa, batiikkia, koruja mm. paperista, pehmoeläimiä, laukkuja...

Talat Saon jälkeen jatkoimme matkaa kävellen Vientianen keskustaan, jossa oli lähes jokaisessa korttelissa yksi tai useampia käsityömyymälöitä.  Parhaimipia löytöjä teimme mm. Camacraft-liikkeessä  ( http://www.mulberries.org/ ), josta löytyi upeita batiikkitöitä ja laadukkaita käsinommeltuja intarsia-tilkkutöitä sekä tietysti silkkiä. Muutamissa kylissä oli aloitettu projekteja, joissa naiset olivat perehtyneet huolellisesti jonkin tietyn käsityötuotteen tekemiseen. Omien käsitöiden myytituloilla he näin saavat rahaa lastensa koulutukseen ja sitä kautta turvatumpaan elämään. Saobancraft- liike ( www.saobancrafts.com ) oli juuri tällainen Vientianen lähellä sijaitsevan kylän naisista muodostettu ryhmä, jonka käsityötuotteita ostamalla pääsee suoraan tukemaan lasten koulutusta.

Päältäpäin ei voinut arvata, että tämän hökkelin sisältä löytyisi käsityötaivas!

Pitkillä käytävillä on käsityöliikkeitä toinen toisensa perään.

Friends-international-ohjelman ( http://www.friends-international.org/wherewework/lao-pdr.asp ) avulla on pyritty tarjoamaan katulapsille ja heidän läheisilleen mielekästä työtä, koulutusta ja tapoja vaikuttaa omaan hyvinvointiin: tässä myytävinä tuotteina pehmoleluja, kierrätystuotteita, avaimenperiä...

...sekä upeita paperista tehtyjä helmiä ja rannekoruja.

silkkiä, silkKIÄ, SILKKIÄ!

Perinteisiä pukeutumissilkkejä. Helmassa on yleensä samaa poikittaiskuviota, joka toistuu yläosassa.

Langoissa tarjolla aitoa silkkiä, mutta myös paljon viskoosia.

Helmikirjontaa seinävaatteissa.

Ristipistoja, nauhoja ja ompeleita pussukassa – vinkki suomalaisiin koulukäsitöihin!

Käsin kirjottuja kuvapeittoja sekä ristipistoin koristeltu kassi.

Kuvassa näkyvien ristipistojen lisäksi oli tehty etupistokirjontoja perinteisen karjalaisen kirjonnan tyyliin!

Kuviot taitavasti käsin ommeltua intarsiaa.

Tyylikäitä kokonaisuuksia käsin ommelluin pistoin, intarsialla ja tilkkutyönä.

Näihin batiikkeihin liittyy tarina. Pienen kylän naisista vain eräs vanha rouva osasi tehdä batiikkia perinteiseen tapaan. Tälle vanhalle rouvalle hankittiin silmälasit, ja hän sai sitten opastaa muita kylän naisia batiikin tekemisessä. Nyt tästä batiikista on tullut suosittu myyntiartikkeli ja myyntituloista suurin osa menee oman kylän lasten koulutukseen ja asukkaiden elinolojen parantamiseen.

Batiikkia monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Nyt olemme parhaillaan Laosin pohjoisosassa, Luang Prabangissa. Täällä on hyvin paljon samantyylisiä käsitöitä tarjolla - tosin vielä laajemmin kuin Vientianessa. Jokailtaiset käsityömarkkinat Luang Prabangin keskustassa ovat vastustamaton paikka: värikkäitä käsinommeltuja töitä ostaa mielellään, kun tietää tällä tavoin auttavansa paikallisia ihmisiä. Joukossa on toki monenlaista tavaraa, ja tarkkana saa olla: polyesteriä myydään sillkinä ja osa tuotteista on tehty naapurimaissa Vietnamissa, Kiinassa ja Thaimaassa. 

Olemme päässeet tutustumaan myös käsitöiden valmistamiseen eräässä kylässä. Kävimme katsomassa, miten silkkiä valmistetaan, värjätään ja kudotaan kankaiksi. Samassa paikassa järjestetään myös 1-5 päivän kursseja, joissa voi näitä taitoja opiskella pienissä ryhmissä tai yksityisesti. Tapasimme siellä kanadalaisen naisen, joka oli itse värjännyt IKAT-teknikalla silkkilangat ja kutoi niistä nyt toista päivää itselleen huivia. Ainutlaatuinen kokemus, vaikka huiville tuleekin hintaa (kolmipäiväisen kurssin hinta 150 US$).  http://www.ockpoptok.com/index.php/home

Laos - Vientiane

Lensimme Laosiin – suureen tuntemattomaan – Saigonista Pakse- nimisen kaupungin kautta. Etelä-Laosissa sijaitsevan Paksen lentoasemalta saimme viisumit kymmenessä minuutissa hintaan 35US$/kpl, mukaan tarvittiin yksi passivalokuva ja rahat dollareissa. Hädässä reppumatkailija auttaa ystäväänsä: jonossa takanamme ollut brittiläispariskunta antoi meille viisumimaksusta puuttuneet neljä dollaria.

Laos on yksi maailman köyhimmistä maista, joka on avautunut länsimaalaisille uudelleen 1990- luvulla. Maa on pinta-alaltaan noin 2/3 Suomesta. Laosissa asuu vajaa 7 miljoonaa asukasta, joista hyvin suuri osa alkeellisissa ja köyhissä oloissa maaseudulla. Maa on kummallinen sekoitus suomalaista 1950-60-lukua ja tätä päivää: kylät, työmenetelmät ja kiireetön elämäntapa muistuttavat mennestä ajasta, kännykät ja autot ovat tätä päivää.

Laos oli ennen kuuluisa miljoonasta elefantistaan, joista nyt sanotaan olevan jäljellä noin 1200. Niille kuuluu sinänsä hyvää: nykyisin ne selviävät palvelemalla turisteja, eikä niiden tarvitse raataa raskaissa ja vaarallisissa töissä viidakossa.

Maan pääkaupunki on Mekong- joen rannalla Thaimaan rajan tuntumassa sijaitseva Vientiane, jossa on noin 300 000 asukasta. Kaupungin kartalta löysimme ainoastaan neljän länsieurooppalaisen maan suurlähteystöt: Saksan, Ranskan, Puolan ja Ruotsin. Tämä selittänee, miksi näiden maiden kansalaisilla viisumin hinta on ainoastaan 30-31US$.

”Kylätie on hiljainen, niin hiiil-jaaii-neeeen”. Ensivaikutelma suuresta pikkukaupungista, Vientianesta, saapumisiltana klo 18 herätti epäilyksiä: miten saisimme kolme päivää täällä kulumaan.

Pääkadun varrella pönötti mahtipontinen kulttuuritalo - Lao National Culture Hall.

Seuraavana aamuna aurinko paistoi ja kaupunki alkoi näyttää parhaat puolensa: ranskalaistyyppisiä kahviloita ja ruokapaikkoja, upeita sillkkejä ja käsitöitä, vietnamilaiseen hälinään verrattuna rauhallinen ja kiireetön elämänmeno sekä edullinen hintataso.

Tuk-tuk on ”kaukoidän pikataksi”, joka soveltuu myös nokosten ottamiseen kyytiä odotellessa.

Munkit ovat olennainen osa laosilaista kulttuuria ja katukuvaa.

Vientianessa on kymmeniä temppelialueita, joissa liikkuvat sekä munkit että turistit.

Turisti Pha That Lungin temppelialueella, mikä on Laosin tärkein kansallinen monumentti. Naisten tulee peittää polvensa tällä buddhalaisen uskonnon symbolialueella.

Temppelit on kullattu upean kiiltäviksi.

Vientianen vanhimmassa temppelissä – Wat Si Saketissa – on yhteensä 10136 buddhaveistosta, joista 8892 pieniä ”seinäbuddhia”.

Vientianen riemukaari – Patuxai – on rakennettu vuonna 1969.

Myös Patuxain huipulla näkyy buddhalaisuus: Buddha ja bulevardi.

Patuxain ylimpään kerrokseen johti kierreportaat.

Yöaikaan bulevardit oli valaistu, mutta pimeille kujille ei tehnyt mieli mennä.

Taas mennään: alkamassa 10 tunnin bussimatka maaseudun läpi 400 km:n päähän Luang Prabangiin. LP sijaitsee muutama sata kilometriä Myanmarin maanjäristyspaikasta. Maanjäristyksestä täällä ei tiedetty mitään, vaikka 500 km:n päässä Hanoissa se oli tuntunut.