Laosin kyliä ja maaseutua

Bussimatkalla Vientianesta Luang Prabangiin saimme ensivaikutelman päätien varren kylistä. Kapean ja mutkaisen vuoristotien varrella näimme lukuisia muutaman sadan asukkaan kyliä, joissa oli paljon lapsia. Talot oli rakennettu hyvin lähelle tietä, pääasiassa perinteisin menetelmin bambusta.

Monin paikoin vuorten rinteitä poltettiin maaperän parantamiseksi kuten aikoinaan Suomessa. Tuskin ovat kuulleet täällä metsien hävittämisen haittavaikutuksista.

Vesi on täälläkin yksi elämisen perustarpeista. Juomavesi kannetaan taloihin yhteisestä kyläkaivosta, kantajina yleensä naiset ja lapset.

Kyliin rakennetaan myös uudisrakennuksia entistä vahvemmista materiaaleista. ¾ laosilaisista käyttää elämiseen noin kaksi euroa päivässä. Pientä lisätienestiä tienvarren kylän asukkaille toivat turisteille rakennetut vessat (vessamaksu 0,20€).

Pienen bambusta rakennetun talon sisällä on kaikki tarpeellinen: eteinen, olohuone, keittosyvennys ja makuusoppi.

Suomalainen kylänraitti 1960- luvulta maitolaitureineen? Tuk-tuk paljastaa, että ollaankin Laosissa vuonna 2011.

Kylissä naiset kutovat yksinkertaisilla kangaspuilla silkkilangoista upeita kankaita.

Nuori tyttö pujottelee helmiä kankaan kudelankaan helmikuviota varten.

Buddhaa palvotaan tällä kertaa Mekong-joen varren luolassa.

”Whisky village”, jossa turisteilla maistatetaan paikallista väkijuomaa.

Kotieläintä ulkoiluttamassa.

”Pai, pai!” (go go!) käskivät ratsastajat norsuaan.

Sitten mentiin uimaan Mekong-jokeen, tilaa oli vain kahdelle kaistapäälle (Isabel ja Olli).

Kyllä lähtee!

Norsu syö päivässä ruokaa 200 kiloa ja juo vettä 150 litraa. Välillä tuli nälkä, eikä ratsu totellut ohjastajia.